sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Mustaherukkakakku

Pakastimessa oli mustaherukkaa ja halusin käyttää niitä leivonnassa. Etsin ja löysinkin netistä kiinnostavan ohjeen. Kakusta tuli näyttävän näköinen korkeuden ja värin ansiosta. Karppaamattomalle maku olisi ollut varmaankin liian kirpeä, koska laitoin aika vähän steviaa. Täytettä valmistettaessa kannattaakin maistella, että saa haluamansa makeuden. Alkuperäisessä ohjeessa oli laitettu vain 1 dl sokeria, joka on myöskin aika vähän verrattuna kakun kokoon.

Jouduin paseeraamaan marjat kahdesti, koska ensimmäinen sihti oli liian harva ja siemenet meni osittain sen läpi. Käytin alkuperäisestä ohjeesta poiketen maitorahkan tilalta turkkilaista jogurttia.


Pohja:
100 g mantelirouhetta
50 g pekaanipähkinärouhetta
60 g mantelijauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
75 g sulatettua suolatonta voita
steviaa

Täyte:
250 g turkkilaista jogurttia
1 tl vaniljajauhetta
4 dl kuohukermaa
800 g pakastettuja mustaherukoita
8 liivatelehteä
steviaa

Kuorrute:
1 dl mustaherukkasosetta
3 liivatelehteä
steviaa

Laita irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi. Sekoita pohjan aineet keskenään tasaiseksi massaksi ja taputtele vuoan pohjalle.

Laita marjat ja tilkka vettä kattilaan ja kuumenna niitä niin kauan, että ne on sulia. Paseeraa marjat siivilän läpi ja ota sosetta 1 dl talteen kuorrutetta varten. Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita jogurttiin vaniljajauhe, mustaherukkasose, stevia ja liivatteet, jotka on sulatettu tilkkaan kuumaa vettä. Nostele kerma lopuksi joukkoon ja kaada seos pohjan päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Laita kuorrutteen liivatteet kylmään veteen noin 5 minuutiksi ja sulata ne sen jälkeen tilkassa kuumaa vettä. Sekoita ne sen jälkeen mustaherukka soseeseen ja kaada kakun päälle. Anna vielä hyytyä noin tunnin verran.

2 kommenttia:

  1. Tekasin just tällä täytteellä, mut eri pohjalla huomiseks äitienpäiväkakun..saapa nähä onnistuuko =)sisälmys oli kyl huisin namia tekovaiheessa =)

    VastaaPoista