Pirkassa (11/2012) oli hyvä ohje luumumutakakusta. Laitoin suklaata vähemmän kuin alkuperäisessä ohjeessa, koska en käyttänyt taloussuklaata ja lisäsin samalla voin määrää. Kakusta tuli mieleen joulu ja siitä saa vieläkin jouluisamman maustamalla sen esimerkiksi piparkakun mausteilla.
150 g kuivattuja luumuja
0,75 dl sherryä
150 g suolatonta voita
100 g tummaa suklaata (70%)
4 munaa
2 rkl intiaanisokeria
100 g mantelijauhetta
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl vaniljajauhetta
Paloittele luumut ja laita ne kattilaan sherryn kanssa. Keitä luumuja noin 5-10 minuuttia ja soseuta sen jälkeen sauvasekoittimella. Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon suklaa paloina. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita luumusose ja suklaavoi keskenään ja kaada ne sen jälkeen munavaahtoon varovasti sekoittaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Kaada seos voideltuun irtopohjavuokaan ja paista uunissa 175 asteessa noin 25 minuuttia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luumu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luumu. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Luumutorttu
Aamulehdessä oli joulukuussa (15.12.2012) kaksi jouluaiheista ohjetta Antti Heikkilän kirjasta Pellingin joulu. Vaikka kesä onkin lähellä, niin halusin siitä huolimatta kokeilla niistä luumutorttua. Paistoin tortun suorakaiteen malliseen vuokaan muffinivuokien sijaan.
Mielestäni tortusta tuli oikein hyvää ja sitä voi tehdä muinakin aikoina kuin jouluna. Torttua ei voi verrata perinteiseen joulu-/tähtitorttuun, mutta täyte tietysti tuo saman vivahteen. Pohjan koostumus muistutti hieman runeberintorttua ja täytteessä tähtianis antoi hyvän maun.
Olen unohtanut aikaisemmissa ohjeissa mainita, että käytän leivonnassa suolatonta voita. Asia tuli mieleeni, kun söin normaalisuolaisesta voista tehtyä mustikkapiirakkaa. Suolatonta voita käytettäessä makeutusta tarvitsee laittaa huomattavasti vähemmän kuin suolaista voita käytettäessä.
Pohja:
150g suolatonta voita
2 munanvalkuaista
2 munankeltuaista
1 dl kermaa
0,5 sitruunan raastettu kuori
1 tl hienonnettua kardemummaa
3,5 dl mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl steviaa (NuStevia)
kookoshiutaleita
Täyte:
20 kuivattua luumua
3-4 tähtianista
Paloittele luumut ja laita tähtianiksen kanssa kattilaan. Kaada kattilaan vettä niin, että luumut peittyy puoliksi. Kiehauta luumut ja hauduta sen jälkeen miedolla lämmöllä hiljaa kiehuen, kunnes luumut ovat soseutuneet. Poista tähtianikset.
Vatkaa eri kulhoissa valkuaiset ja kerma. Vatkaa pehmeä voi vaahdoksi ja lisää siihen keltuaiset. Lisää voivaahdon joukkoon muut vaahdot ja stevia. Lisää joukkoon mantelijauhe, johon on sekoitettu leivinjauhe, kardemumma ja sitruunan kuori. Kaada taikina voideltuun ja kookoshiutaleilla jauhotettuun soikeaan vuokaan (20x10). Muotoile keskelle vuokaa luumuhillolle kolo ja rypistä kostutetuilla sormilla taikinaa luumuhillon päälle. Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)