Testasin uutta pohjaa juustokakulle, koska en ole ollut tyytyväinen käyttämääni mantelipohjaan. Uudesta pohjasta tuli pehmeämpi, muistuttaa enemmän vehnäjauhopohjaa ja on maultaan miedompi. Mielestäni tyrni sopii hyydykekakkuihin hyvin, mutta kaikki eivät varmaankaan pidä tyrnin mausta. Olen tehnyt tyrnijuustokakun ennenkin ja täyte eroaa aikaisemmasta siltä osin, että olen lisännyt siihen rahkaa.
Pohja:
120 g mantelijauhetta
50 g kookosjauhoa
75 g suolatonta voita
0,5 tl steviaa (NuStevia)
Täyte:
6 liivatelehteä
2 munaa
2 dl kuohukermaa
200 g tuorejuustoa
250 g maitorhakaa
1 tl steviaa (NuStevia)
0,5 tl vaniljajauhetta
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
0,5 dl tyrnimehua
Kuorrute:
4 liivatelehteä
0,5 dl tyrnimehua
1 dl vettä
1 tl steviaa (NuStevia)
Laita irtopohjavuoan vanne tarjoilulautaselle ja vuoraa vanne leivinpaperilla. Sulata voi ja anna sen jähtyä. Sekoita voisulaan kuivat aineet tasaiseksi massaksi ja taputtele tarjoilulautaselle.
Laita täytteen liivatteet kylmään veteen likoamaan noin 5 minuutiksi. Vatkaa munat vaahdoksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto, rahka, stevia, vaniljajauhe, tyrnimehu, sitruunan kuori ja mehu, sekä lopuksi munavaahto. Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita se ohuena nauhana täytteeseen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita kylmään noin kolmeksi tunniksi hyytymään.
Laita kuorrutteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Sekoita veteen tyrnimehu ja stevia. Liota liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita ne tynimehun joukkoon. Kaada kakun päälle ja anna hyytyä noin tunti.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyrni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyrni. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. elokuuta 2012
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Tyrnijuustokakku
Olen tehnyt kakun jo muutamaan kertaan, mutta sen kuorrutteen kanssa on ollut ongelmia, välillä se ei hyydy tarpeeksi ja se meinaa sekoittua täytteen kanssa. Helpommaksi varmaan tulisi sekoittaa täytteeseen enemmän tyrnimehua ja jättää kuorrute kokonaan pois. Tämän kakun täyte poikkeaa muista tekemistäni juustokakuista siten, että siihen tulee myös kananmunaa. Kakun täyte onkin kuohkea ja lähes suussa sulava.
Valmistin tyrnimehun itse kuumentamalla pakastettuja tyrnejä kattilassa ja painelemalla ne lusikalla siivilän läpi, jolla sain siemenet eroteltua. Olen koonnut kakun ohjeesta poiketen suoraan tarjoilulautaselle, jolloin laitan vuoan vanteen lautasen päälle ja vuoraan sen leivinpaperilla, silloin kakkua ei tarvitse enää siirtää ja vanteen irrottaminen on paljon helpompaa.
Pohja:
150 g mantelirouhetta
60 g mantelijauhetta
50 g sulatettua suolatonta voita
steviaa
Täyte:
6 liivatelehteä
2 munaa
steviaa
2 dl kuohukermaa
0,5 tl vaniljajauhetta
200 g tuorejuustoa
4 rkl tyrnimehua
Kuorrute:
1 dl vettä
0,75 dl hyytelösokeria
0,5 dl tyrnimehua
4 liivatelehteä
Laita irtopohjavuoan (24 cm) pohjalle leivinpaperi. Sekoita pohjan aineet keskenään tasaiseksi massaksi ja taputtele vuoan pohjalle.
Laita täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Vaahdota munat ja kerma eri kulhoissa ja sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto ja vaniljajauhe. Yhdistä vaahdot ja tyrnimehu. Liota liivatteet pieneen tilkkaan kuumaa vettä ja sekoita vaahtojen joukkoon ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia.
Laita kuorrutteen liivatteet likoamaan kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen sokeri koko ajan sekoittaen. Lisää tyrnimehu ja lopuksi liivatteet. Anna kuorrutteen hieman jäähtyä ennen kakun päällelaittamista. Laita kuorrute varovasti ettei täyte ala sekoittua kuorrutteeseen. Anna kakun hyytyä jääkaapissa muutaman tunnin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)