perjantai 27. tammikuuta 2012

Ellen Svinhufvudin kakku

Tein kakkua ensi kerran muutama vuosi sitten ja ihastuin sen koostumukseen ja makuun. Se ei ole aivan helpoimmasta päästä tehdä ja siihen kannattaa varata aikaa. Olen miettinyt, että ohjetta voisi muokata eri täytteillä, joten palaan varmasti asiaan myöhemmin.

Kakun päälle olisi kuulunut mantelilastuja, mutta niitä minulla ei ollut, niin tein itse mantelirouhetta. Paahtamisessa täytyikin olla tarkempana, ettei pienempi rouhe tummu liikaa. Kakkua leikatessa ei kovin suurta palasta kannata ottaa, koska se on tuhtia tavaraa.


Pohja:
6 valkuaista
n. 2 dl intiaanisokeria
150 g mantelijauhetta

Täyte:
0,5 dl intiaanisokeria
1,5 dl kahvia
1,5 dl kuohukermaa
300 g suolatonta voita
100 g mantelijauhetta
steviaa

Pinnalle:
paahdettua mantelirouhetta

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sihtaa intiaanisokeri joukkoon. Sekoita mantelijauhe varovasti joukkoon. Levitä vaahto neljäksi saman suuruiseksi levyksi leivinpaperoidulle uunipellille. Nosta pellit uunin ylä- ja alaosiin ja paista 125 asteessa noin 1,5 tuntia. Vaihda peltien paikkaa pari kertaa kypsennyksen aikana. Irrota levyt varovasti ja laita ritilöille jäähtymään.

Sekoita sokeri kuumaan kahviin ja jäähdytä kylmäksi. Lisää kerma ja vatkaa seos ohuena nauhana huoneen lämpöiseen voihin. Lisää mantelijauhe loppuvaiheessa ja tarvittaessa steviaa maun mukaan.

Kokoa kakku nostamalla pohja tarjoiluvadille ja levittämällä täytettä sen päälle. Tee loput kerrokset ja levitä täytettä myöskin päällimmäiselle levylle ja kakun reunoille.

Paahda mantelirouhe ja ripottele jäähtyneenä kakun päälle. Laita kakku jääkaappiin ennen tarjoilua. Mielestäni kakku on parhaimmillaan seuraavana päivänä.

1 kommentti: