perjantai 7. maaliskuuta 2014

Mansikkakääretorttu

Manteliunelmia-blogissa oli herkullisen näköinen kääretorttu. Muokkasin ohjetta vaihtamalla pohjaan makeutusnesteen intiaanisokerilla ja täytteeksi laitoin mansikoita. En ole juurikaan kääretorttuja tehnyt, viimeksi varmaankin yläasteen kotitaloustunnilla ja yllätyin kuinka helppoa se olikaan. Tortusta tuli hyvän makuinen, parhammillaan se on seuraavana päivänä, silloin pohja ei maistu enää niin kananmunalle.



Pohja:
4 munaa
3 rkl intiaanisokeria
1 dl mantelijauhoa
0,5 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
kookoshiutaleita

Täyte:
2 dl kuohukermaa
1 rkl turkkilaista jogurttia
0,5 l pakastemansikoita
1 liivatelehti
steviaa (NuStevia)

Kuumenna mansikat kattilassa ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää stevia ja liotettu liivatelehti ja jätä jäähtymään.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään kookoshiutaleita lukuunottamatta ja sekoita varovasti vaahtoon. Levitä taikina uunipellille leivinpaperin päälle ja paista uunissa 225 asteessa noin 6-8 minuuttia. Ripottele leivinpaperin päälle kookoshiutaleita ja kumoa pohja päälle. Irrtota pohjan paistopaperi ja anna jäähtyä.

Vatkaa kerma ja jogurtti vaahdoksi. Levitä mansikkatäyte pohjan päälle ja kermavaahto mansikkatäytteen päälle. Kääri rullalle ja laita kylmään.

2 kommenttia:

  1. Hyvän näkönen (paremman kuin manteliunelman) ja varmasti hyvän makunenki.

    VastaaPoista