perjantai 28. syyskuuta 2012

Helppo raakasuklaakakku

Tällä kertaa tein raakakakun, jonka löysin Cocovin resepteistä. Tätä helpommaksi raakakakun tekeminen tuskin tulee, joten ohje on hyvä raakakakuista kiinnostuneille. Alkuperäinen ohje oli aika pieni, joten päätin tuplata ohjeen. Tosin se ei onnistunut kokonaan, koska kermasta puuttui desi ja siksi vähensin myöskin banaanin ja kaakaon määrää.

Kakku on hyvin pehmeää, joten sitä on hieman vaikea leikata. Banaani ja suklaa maistui kakussa sopusoinnussa.



Pohja:
1 dl mantelijauhetta
1 dl saksanpähkinäjauhetta
1 tl psylliumia
2 rkl kookosöljyä
4 rkl vettä

Täyte:
4 rkl kaakaojauhetta
2 rkl macajauhetta
2 rkl kookoshiutaleita
2 rkl kaakaovoita raastettuna
3 rkl kookosöljyä
2 dl kermaa
1 tl psylliumia
1 rkl hunajaa
1,5 muusattua banaania

Päälle:
kookoshiutaleita
kaakaonibsejä

Sekoita pohjan aineet keskenään. Laita tarjoilulautasen päälle irtopohjavuoan (n. 20 cm) vanne ja taputtele pohja lautaselle. Sekoita täytteen aineet keskenään sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi ja levitä seos pohjan päälle. Ripottele kookoshiutaleet ja kaakaonibsit kakun päälle ja anna olla jääkaapissa vähintään tunti.

4 kommenttia:

  1. Ihana kakku, kokeiluun menee myös täällä :) mutta voiko tosiaan kakku tai mikään olla raaka jos siinä on kermaa ? Eikös kerma ole yleensä pastöroitu ja se lämpötila siinä on kovempi kuin mitä raakaravinnon puitteissa voi olla ? Toki kai jos käyttää pastöroimatonta kermaa...en tiedä mutta tällainen käsitys mulla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet täysin oikeassa. Nykyään kun raakakermaa ei meinaa saada millään, niin ostin kaupasta ihan kuohukermaa joka on pastöroitua ja silloinhan kakku ei enää ole raakaruokaa kerman osalta.

      Poista
  2. Okei, kiitos. Ihan kuohukermalla mäkin tätä ajattelin kokeilla vaikka raakaherkut kiinnostaakin mutta se kerma on pieni osa tässä.

    VastaaPoista