keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Mirvan kakku

Ostin hiljattain Helposti maukasta -kirjan, jossa on luontaisesti gluteenittomia ja maidottomia reseptejä. Kirjassa ei ole ainoatakaan kuvaa ja leivontaohjeet on mielestäni hieman vajaat. Löysin kirjasta Mirvan kakku -reseptin, jota mainostettiin vähähiilihydraattiseksi. Muokkasin ohjetta lisäämällä makeutusta, koska sitä ei ohjeessa ollut lainkaan. Pohjan munavaahtoon mielestäni kannattaisi vatkata noin 0,5 desilitraa juoksevaa kookosöljyä, koska kookosjauhot sitovat sen verran nestettä, että vaahto häviää lähes täysin.

Leivontavaiheessa tuntui, että kakusta ei tule mitään, eikä valmiin kakun ulkonäkökään erityisemmin houkutellut. Käytin täytteenä säilykepäärynöitä, koska muuta ei kaapista löytynyt ja päärynä sopikin hyvin kaakaon ja kookoksen seuraksi. Kookosöljystä johtuen kuorrutteesta tuli suussa sulava. Kakku maistui yllättävän kevyelle ja kaakaokaan ei maistunut ylitse muiden, vaikka niin voisi kuorrutteen väristä päätellä. Kakusta tuli kaiken kaikkiaan kuitenkin erittäin hyvä ja sitä tekee mieli tehdä toistekin.


Pohja:
4 munaa
0,75 dl mantelijauhetta
0,75 dl kookoshiutaleita tai -jauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl steviaa (NuStevia)

Täyte ja koristelu:
1 tlk säilykepäärynöitä omassa liemessä (tai tuoreita hedelmiä tai marjoja)

Kuorrutus:
100 g kookosöljyä
2 tl kaakaojauhetta (tai 1 tl jauhettua anista tai 5 tippaa piparminttuöljyä)
2 keltuaista
0,5 tl steviaa (NuStevia)

Vatkaa munat kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon yhdistetyt kuivat aineet. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun ja kookosöljyllä voideltuun uunivuokaan. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.

Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan ja kostuta osat päärynöiden mehulla. Sekoita sulaan kookosöljyyn mausteet ja vatkaa joukkoon keltuaiset. Anna täytteen jähtyä hetki viileässa, että se alkaa hieman jähmettyä. Täytä kakku päärynän viipaleilla ja jätä muutama koristeeksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja koristele.


6 kommenttia:

  1. Nam, jokos kaakku syötiin? Sulla ei näy lukijat, ei ole pitkään aikaan näkyny, missähän on vika?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku on syöty jo monta päivää sitten. Kyllä meillä näkyy lukijat.

      Poista
  2. Herkullisen näköinen kakku, kokeiluun :)

    Lukijat kohdassa lukee seuraavaa:

    Pahoittelemme...

    Gadget on määritetty väärin. Vihje verkkovastaavalle: Varmista, että Käyttäjäraadin asetuksisssa oleva Etusivun URL-osoite on sama kuin tämän sivuston URL-osoite.

    VastaaPoista
  3. Hei, uusi karppaava lukija ilmoittautuu! Haluaisitko testata/löytää valmiiksi laiskalle leipurille muromaisen karppipiirakkapohjan? Mustikka-aika lähestyy ja olisi taas ihana tehdä mustikkapiirakkaa kermaviilitäytteellä. Kokeilin jo http://karppaus.info/resepti/resepti.php?id=1212 löytyvää ohjetta, mutta siitä tuli aika pahaa... :P Kaikki aiemmat ohjeesi olen testannut ja hyväksi todennut :)

    -tiuku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan uusi lukija!
      Raparperipiirakan ohjeessa voi korvata raparperin mustikalla ja täytteen voi tehdä kermaviilistä.
      http://karppiherkkuja.blogspot.se/2012/06/raparperipiirakka.html

      -Paakari

      Poista